tiistai 5. marraskuuta 2013

Meistä jokainen on erilainen

Pieni katsaus siihen, miksi esimerkiksi valmiskaavat tai valmiit peruskaavat eivät ole aina juuri sinulle sopivia. Meistä jokainen on erilainen ja se on ihan normaalia. On päärynää ja omenaa, atleettia ja laatikkoa, tiimalasia ja timanttia, eri kirjainvaihtoehdoista puhumattakaan.










Tunnistatko itsesi näistä kirjaimista?


Minä olen H, tasapaksu pökkelö. Tasapaksuus vielä korostuu sillä, että rinnanympärys on pieni ja selänpituus on lyhyt. Tähän lisätään kapeahkot hartiat ja paksut käsivarret. Vanhemmiten poikamainen H-vartalo on muuttunut siis hiukan kuhmuraiseksi tai ainakin pehmennetyksi Hooksi. Vaatekoosta pari numeroa isompaan siirtyminen on tuonut omat haasteensa, mutta edelleen se sama H-tyyppi sieltä löytyy.

Vältän vyötärön korostamista ja poikkisaumojen käyttöä yläosan vaatteissa, sillä lyhyt selkä ja olematon vyötärö täytyy häivyttää. Parhaiten se tapahtuu aavistuksen slimmatulla suoralla linjalla ja tarvittaessa alaslasketulla vyötäröllä. Kaulukset ja huivit tuovat yläosaan runsautta. Rintataskut olisivat pienirintaisen pelastus, mutta jostain syystä ne tuntuvat vaatteissa vierailta. Vältän liian kapeita hihoja makkarankuoriefektin takia, samoin raglansauman käyttöä, koska se kaventaa hartioita entisestään. Olkalinjan on oltava juuri kohdallaan, sillä liian lyhyt olkasauma nostaa hihan pyöriön liian ylös olkaluusta ja sen seurauksena käsivarsi näyttäisi liian pyöreältä (ranskanpullaefekti). Venepääntie leventää kivasti hartioita ja tunikassa hiukan A-linjaisesti vyötäröltä levenevä linja tuo optisen harhan tiimalasista. Alaosassa olen retkahtanut kapeisiin farkkuihin vaikka ne eivät ole välttämättä se paras vaihtoehto. Suoralinjaiset housut olisivat parhaat, mutta palaan niihin sitten takaisin, kun tämä slimmien farkkujen voittokulku on taas ohitse.

On kyllä vaikea sanoa itsestä niitä hyviä puolia. Ehkä alaosa kuitenkin, sillä housujen valinta ei koskaan ole tuottanut vaikeuksia. Kapeat ja suht pitkät jalat (lyhytselkäisen onni) antavat vapauden valita lähes minkälaisia housuja tahansa (ja kuitenkin nyt pitäydyn niissä kapeissa farkuissa). Olin erittäin onnellinen, kun 90-luvulla alkoi matalavyötäröisten housujen esiinmarssi, sillä korkeavyötäröiset housut ovat lyhytselkäisen piinaa. Nykyinen linja tosin alkaa taas nousemaan, mutta toivotaan, että kylkiluuni pysyvät edelleen turvassa ihan niiltä korkeimmilta housunvyötäröiltä.


Kuva täältä



















Minkälainen sinä olet? Mitkä ovat parhaita puoliasi? Mitä haluat häivyttää?

Oman vartalotyypin hahmottaminen ja hyväksyminen on prosessi, joka antaa paljon. Oman vartalotyypin määritteleminen auttaa vaatteiden valinnassa ja tietenkin myös kaavoituksessa, sillä pukeutumisvinkeistä voi napata ne itselle sopivat vaihtoehdot ja niiden avulla voi etsiä valmiskaavoista (tai kaavoittaa itse) juuri omaa vartaloa imartelevia malleja. On hienoa huomata, että vaate korostaa hyviä puolia ja häivyttää niitä, joita haluaa piiloon.

Netistä löytyy valtavasti tietoa vartalotyypeistä ja vinkkejä pukeutumiseen. Jaottelussa voidaan puhua kirjaimista, hedelmistä tai muodoista, mutta sisältö pysyy samana.  Täältä esimerkiksi löytyy mukavasti tietoa suomenkielellä eri vartalotyypeistä ja vinkkejä parhaiden puolien korostamiseen. Täällä on taas yksi esimerkki ulkomaisesta sivustosta. Lisää sivustoja ja tietoa vartalotyypeistä löytyy ystävämme googlen avustuksella.

Tutustu sinäkin omaan vartalotyyppiisi ja löydä vinkit juuri itsellesi sopiviin vaatteisiin.

18 kommenttia:

  1. Olen pötkylä. Pitkäsekäinen pötkylä.

    Ihastelen aina päärynäpeppuisten naisten käyntiä ja tiimalasien istuvia vaatteita ja mansikoiden maskuliinisia hartioita. Jos olisin toisenlainen, mahtaisinko ihastella pitkäselkäisiä pötkylöitä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pötkylässäkin on puolensa.

      Sitä emme koskaan saa tietää :D

      Poista
  2. Ja pois nämä sanavahvistukset nyt heti paikalla täältäkin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääääää! En oo huomannutkaan, että ne ovat päällä! Otin heti pois :D

      Muutenkin tekstin muokkaaminen on välillä hankalaa kuvat menee miten sattuu suhteessa tekstiin *hermostus*

      Poista
  3. Mä en oikeasti tiedä mikä olen. Mulla on hartiat kuin ladonovet, mutta toisaalta sitten vyötärö erottuu lantiosta ihan selvästi. Mä olen jotain Xn ja Yn väliltä... Sellainen jollain kapealla ja korkealla fontilla tehty X ehkä? Onko sellaista? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos löytyy jopa banaanivartalo, niin en yhtään ihmettele etteikö löytyisi myös kapealla ja korkealla fontilla tehty X. :D Sulla on mallivartalo hei!

      Poista
    2. Ja vain 10 cm liikaa pituutta siihen hommaan ja 20 vuotta ikää. ;) Ei auta sekään ammatinvalinnassa. :P

      Poista
  4. Jaahas, mielenkiintoista... Leveät hartiat, leveä perä. Ehkä kuitenkin lähempänä tasapaksua pökkelöä menossa kohti omenaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä jos onkin tiimalasi? Jos se vyötärö on kuitenkin selvästi kapeampi kuin lantio ja ry?

      Poista
    2. Niin... Kauheen vaikee on arvioida itseä. Just katselin blogissani(kin) olevaa kuvaa itsestäni, enkä päässyt selvyyteen. Mutta kiitos, että herättelit asiaa miettimään. Kirjauduin lukijaksi :)

      Poista
    3. Mittanauha avuksi tai vielä parempi keino, pyydät jotain piirtämään ääriviivasi paperille. Olen joskus pitänyt tyylikursseja joilla kiinnitettiin paperi seinään ja jokaisesta piirrettiin ääriviivat Siinä näkee parhaiten vartalon mallin. :)

      Poista
    4. Hei sulla on kiva tyyli, heti liityin lukijaksi :)

      Yritin katsoa myös vartalokuvia blogissa ja musta tuntuu, että X - hankala kuitenkin sanoa, kun kuva ei ollut kohtisuoraan otettu :)

      Poista
    5. Joo, tota voiskin kokeilla, että seisoo liitutaulua vasten ja joku piirtää ääriviivat!! Ehkä se on sitten lähinnä se X, tosin iän myötä on alkanut vyötärölle kertymään uhkaavasti senttejä lisää... Aika vähän on kuitenkaan tarvinnut muokata valmiita kaavoja, esim. Onion 2035 on ihan sellaisenaan hyvä.

      Poista
    6. Ja kiva kun liityit lukijaksi blogiini :) tervetuloa!

      Poista
  5. Voi vitsi, tää on musta aina niin mielenkiintoinen aihe! Olen tutkinut noita vartalotyyppijuttuja monesti ja aina uuden löytäessäni toivon siitä irtoavan jotain uutta, mutta ei. Aina olen yhtä hämmentynyt. En siis todellakaan tiedä vartalotyyppiäni. Ennen lapsia olin hyvin hoikka ja vartalotyyppi tiimalasihko... Raskauksien ja kilpirauhassairauden ansiosta olen nyt parikymmentä kiloa isompi, ja se tyypin määrittely tosi vaikeaa. Mulla on massaa X-, A- ja O-tyypin mukaan, mutta siroutta ei missään. Kaupoissa myyjät haluaa aina pukea mua omena/o-vartalotyypin mukaan, mikä saa mut näyttämään tasapaksulta tatilta ja tuo het viistoista vuotta lisää ikää. Eikä noi O-tyypin jutut mun mielestä muutenkaan toimi, mulla ei ole siroja sääriä vaan erittäin voimakkaat ja muodokkaat pohkeet, ja laskettu vyötärölinja on pahinta mitä mulle voi pukea. Korkea sen olla pitää että jotenkin ees pysyy jalassa. Housut ovatkin tällä hetkellä inhokkivaatteeni, en ole vielä yksiinkään törmännyt, jotka näyttäisivät ja tuntuisivat hyviltä. Selkään jää yleensä tyhjää niin etteivät ne edes pysy kunnolla jalassa. Joskus mietin että jos menis jonnekin pukeutumisneuvojalle, mutta en uskalla koska pelkään nöyryyttävää kokemusta. Ja niitä tanttavaatteita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä olet tiimalasi, kävin blogissa kurkkimassa kuvia ja varsinkin suoraan takaapäin kuvattuun kuvaan saa piirrettyä X ihan selvästi ja muissakaan kuvissa ei ole mitään epäselvyyttä. Säkit ja tanttavaatteet saat unohtaa, korosta kapeaa kohtaa, sinulla on hieno vartalo - et todellakaan ole mikään omenavartaloinen!

      Poista
  6. Vitsi miten mielenkiintoinen postaus! Sait uuden lukijan koukutettua. Itse veikkaisin olevani tuo mansikkatyyppi, mikä olikin ihan uusi määritelmä minulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäät :)
      Minäkään en aikaisemmin ollut mansikasta kuullut puhuttavan, Y-vartalotyypistä ja atleettivartalosta vain. Mansikka ehkä on herkullisempi vertauskuva :)

      Poista