tiistai 10. joulukuuta 2013

Joulupuuhasteluja

Tehtaamo on nyt hiljentynyt hyvän syyn takia, sillä olen tehnyt Suomen suurin joululahja -keräykseen pehmoleluja, joita onkin jo hyvänlainen pino. Leluja on julkaistu pilvitehtaamon kolmannessa epävirallisessa joulukalenterissa. Olen kuitenkin tehnyt leluja ennakkoon, sillä oman sairaalan lastenosastolle lelut luovutetaan jo ennen jouluaattoa. Luukut kuitenkin avautuvat järjestyksessä.

Päätin tehdä kaikki lelut ilman valmiita kaavoja, itseasiassa ilman edes itse tekemiä kaavoja, sillä kaikki lelut on leikattu silmämääräisesti välineinä vain sakset. Avaruudellinen ajattelukyky ja mielikuvitus ovat olleet koetuksella, sillä tämä on hiukan erilaista puuhaa kuin vaatteiden valmistus. Haastetta haasteen perään.

Tässä jo avattujen luukkujen pehmot:



4 kommenttia:

  1. Tää muuten on mainio idea, tehdä itse pehmot, jotka sitten lahjoittaa vaikkapa lapspotilaille.
    Ens voden jouluun on pitkä aika (jossain vaiheessa syksyä huomaa, et meinaa tulla kiire kumminkin).

    Jos uniikkeja hahmoja haluaa sakset käteen metodi on takuuvarma konsti; tuskin edes itse saa aikaiseksi kahta samanlaista. Pitääpä tosissaan kokeilla tätä. Musta on heti alkuvuodesta tulossa ekaa kertaa mummo, niin oon jo valmiiks tähän suuntaan kallellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sakset käteen -metodi on loistava kuvaus tälle toimintavalle :)
      Heräsin itsekin tähän vasta joulukuun toinen päivä, melkoista haipakkaa oli tehdä kaikki reilussa viikossa valmiiksi, että ehtivät postitse lelujen luovutukseen. Aikaisemmin tekeminen olisi fiksua, mutta aina jää viime tippaan. :)

      Onnea tulevalle mummolle! <3 Omiin tarpeisiinkin pehmolelutehdasta kannattaa jo käynnistellä :)

      Poista
  2. Voi että. Oikein sydän pakahtuu. Mun pitäis ottaa myös enempi toi sakset käteen ja menoksi -asenne. Tuoreena harrastajana kaavoihin on vain niin helppo turvautua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3

      Ei muuta kuin sakset käteen ja menoksi - ei siitä mitään kamalaa voi syntyä :)

      Poista