maanantai 15. kesäkuuta 2015

Aavikkosulka

Aavikkosulka on Unikuun terapiahuoneen Jenni Mäensivun suunnittelema kuosi, joka mielestäni sopii hyvin selkeään lepakkohihaiseen paitaan. Kuosissa on nuorten suosikkiväriä minttua sekä tummaa harmaata kesään sopivalla vaaleahkon harmaalla pohjalla.

























Paidassa on lähes tunikapituus, joka on saatu aikaan leveällä helmakaitaleella. Venepääntiellä on kapea käänne ilman framilonia. Käänne on helpoin tehdä ennen olkasauman ompelua erikseen etu- ja takakappaleille. Hihansuissa on leveä käänne, minkä avulla hihan voi kääntää kasvunvaran verran lyhyemmäksi.




































Paidan kaava on muokattu 1/2014 Ottobren Fly Away -lepakkohihaisen puseron kaavasta. Alkuperäinen malli oli lyhyehkö ja mallissa helmaan oli ommeltu kuminauha. Käytin kaavasta vain etukappaleen kaavan, mihin piirsin takakappaleen pääntien ja kankaan leveyden riittävyyden vuoksi myös hihasauman ja erillisen hihakappaleen.

Helmaan lisäsin kaitaleen, minkä leveys on hiukan kapeampi kuin paidan helman leveys. Kaitale on leikattu lantionympäryksen mukaan ja siihen taas on suhteutettu paidan helman leveys hiukan leveämpänä, eli ennen leikkaamista on hyvä tarkistaa kaavasta lantionympärys ja verrata sitä lapselta mitattuun lantionympärykseen.

Etukappaleen kaavan muokkaukset


4 kommenttia:

  1. Älä nyt vaan sano, että Pikkulikka on tuon kokoinen jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sentään. Ei tässä ole vuosia hävinnyt yhtäkkiä itsekseen. Mallina on vanhempi lapsi, ei tosin oma :)

      Poista