keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Esiliina




































Tänään tiistaina oli yllättäen ompeluhaastepäivä ja haasteen aiheena oli esiliina. Kaava saatiin sähköpostiin ja palapelin tekemisen jälkeen kaava oli valmiina, mutta mallista ei ollut tietoa. Muistin, että olin jemmannut vihreää puuvillaa pakallisen verran ja päätin tehdä esiliinan siitä. Lisäksi valitsin punaisen pilkkukankaan, joka huusi päästä kärpässieneksi.

Leikkausvaiheessa keksin tehdä kärpässienen jalasta taskun, joten leikkasin sen kaksinkertaisena vuorittaakseni taskun. Tosin olisin leikannut joka tapauksessa kappaleen kaksinkertaisena, koska vuorittamalla kuviokappaleet, saa helposti reunat valmiiksi käännettyinä - ei tarvitse kuin tikata kappale paikoilleen. Vuoritettuna eivät myöskään saumavarat kuulla niin läpi, jos on vaalea kuvio tummaa taustaa vasten. Kärpässienen lakkiosa on myös vuoritettu ja se on tikattu kiinni reunoistaan. Samoin koko esiliina on vuoritettu, joten kuvion tikkaukset eivät näy nurjalle ja niskalenkin sekä vyötärön solmiamisnauhojen kiinnityskohdilla saumavarat ovat siististi vuorin ja päällisen välissä.





































Sienen koko on mittasuhteiltaan liian iso pikkutytön esiliinaan, mutta taskujen takia tein siitä noin ison, sillä muuten taskuajatuksesta olisi pitänyt luopua. Niskalenkki on kiinnitetty toiselta puolen tarranauhalla, sama tarranauhakiinnitys olisi kätevä myös vyötäröllä, sillä näin pieni ei vielä saa itse sidottua esiliinaa takaa.


































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti