keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Hörsellysmekko

Tavallisuudesta ja yksinkertaisuudesta poiketen tein tytölle mekon vähän erilaisesta, jo retroikäisestä kuositrikoosta. Ja tavallisuudesta poiketen otin kaavoitusvaiheesta pari räpsyä, jotta peruskaavojen muokkaus ja mekon malli tulevat paremmin esiin. Harvoin teen joustaville lastenvaatteille kaavoja, vaan leikkaan ne suoraan kankaalta silmämääräisesti, mutta tällä kertaa päätin kokeilla pitkästä aikaa kuosittelua oikein paperille.

Kaavoituksen lähtökohtana on 104cm puvun peruskaava Lasten pukineiden peruskaavoja -kirjasta, jossa on kattavat peruskaavojen piirtämisohjeet (paita, puku ja housut), mittataulukot ja laskentataulukot sekä normaalikoon peruskaavat kaava-arkeilla.

Sovituskuvista huomaa, että mekko on hieman iso vielä 100cm tytölle, sillä peruskaava on 104cm, enkä mittonut tyttöä ennen kaavojen piirtämistä. *tehkää kuitenkin toisin, eli mitatkaa*  Ensimmäisen sovituksen jälkeen kompastuin omaan mittalaiskuuteeni, eli jouduin kaventamaan olkalinjaa hiukan ja samalla sivusaumasta kaventui jonkin verran. Kapeahkoihin malleihin tottuneena, poimutusten antama väljyys tuntuu oudolta, vaikka näin leveitä mekkomalleja on kuitenkin ollut vielä 90-luvun lopulla. Onneksi lapsi kasvaa.

Kuositelluista kaavoista puuttuu vielä takakappaleen napitusvara ja ulomman taskupussin kopio, sillä tein ne vasta kaavapaperijäljennökselle. Hiha pysyi perusmallisena. Takakappaleen olkamuotolaskoksen poistin kaarrokkeen poikkileikkaussaumaan. Samalla oikaisin alkuperäisen kuosittelusuunnitelman mukaista liian kaarevaa saumaa. Pääntien huolittelin muotokaitaleella, jonka kaavan leikkasin kaarrokkeiden pääntien mukaan suoraan kankaalta silmämääräisesti sopivaksi (eli leveys n. 3-4cm).

Viivapiirros

Kuosittelusuunnitelma


























Kuositellut kaavat






























































8 kommenttia:

  1. Oikein hyvä ja ammattimainen postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Vielä kun kaikki kuvat olisivat selkeitä, niin olisi itsekin tyytyväinen, sillä jostain syystä työvaiheista ei tule otettua kunnon kuvia - jos edes muistaa ottaa niitä kuvia. :D

      Poista
  2. Toi on niin nätti. Jos mä löytäisin sisäisen ompelijani, tekisin, koska lapseni rakastaa tanssimekkoja, joissa helma heilahtaa kunnolla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisäinen ompelija löytyy, kun annat sen vain löytyä -vaikka huijaat itseäsi sillä ajatuksella, että lapsi tarvitsee tanssimekkoja, paljon tanssimekkoja, ja ainoa keino niiden saamiseen on ompelu. :)
      Kyllä sää vielä innostut, ennemmin tai myöhemmin ;) Minäkin olen kokeillut ruuanlaittoa :D

      Poista
  3. Miten nuo taskut siis ommellaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1. Ompele ulompi taskupussi mekon keskietukappaleeseen kiinni taskunsuusta.
      2. Ompele keskietukappale pitkittäisleikkaussaumasta kiinni sivuetukappaleeseen (joka jatkuu sisempänä taskupussina) ja jatka ompelua niin, että taskupussikappaleet (ulompi ja sisempi) kiinnittyvät toisiinsa.
      Tasku on valmis.

      Poista