torstai 7. marraskuuta 2013

Kadonneen muotolaskoksen metsästys

Takkikausi on nyt kuumimmillaan, uusia talvitakkeja syntyy kuin sieniä sateella. Täydellisen takkikaavan metsästys käy kuumana. Tällä hetkellä takkirintamalla on suosiossa hupputakki, joka on hiukan vartalonmukainen ja jossa on aavistuksen A-linjainen helma. Kaavoitin itselleni viime talvena omien mittojen mukaisen takin ja sen sovituksessa tuli eteen perusongelma: muodot puuttuivat. Kaavaan piirsin valmiiksi rintamuotolaskoksen ja sovituksen jälkeen lisäsin kaavoihin sekä takkiin taakse muotolaskokset.







Muotolaskosten lisääminen sovituksessa on hankalaa yksin. Sovituskaverin puuttuessa on kätevää lisätä kaavaan tai takkikappaleisiin muotolaskokset aluksi laskukaavan mukaan neulaamalla tai harsimalla. 
Määritä kaavaan oma vyötärön paikkasi ja mittaa keskitakasaumasta 1/10 kaavan rinnanympäryksestä kädentien kohdalta ja lantion kohdalta. Piirrä tähän apuviiva (jos piirrät kaavoja, vaatteeseen merkinnät nuppineuloilla). Vyötärön kohdalta muotolaskoksen syvyys on yleensä 3cm, mutta kokeilemalla ja sovittamalla oikea syvyys löytyy, se riippuu myös omista mitoista ja selän mallista verrattuna kaavan mittoihin. Muotolaskos alkaa n. 2cm kädentien alapuolelta ja päättyy noin 5cm ennen lantion leveintä kohtaa. Mutta. tämäkin täytyy sovittaen testata ja muokata sen perusteella. 



































Takana olevat muotolaskokset tuovat takille muotoa lähinnä sivusuunnasta katsottuna, vaikka toki ne kaventavat myös yleisvaikutelmaa. Muotojen esiin tuomiseen auttaa usein lisäksi sivusauman kaartaminen sisään vyötärön kohdalla. Myös helman leventäminen tuo takkiin A-linjaa, joka antaa vartalolle tiimalasivaikutelmaa. Helman leventämisessä on muistettava lopuksi aina tarkistaa, että sivusauma on helman suhteen suorassa kulmassa, niin helma kaartuu kauniisti. Kuvassa sivusauman muutos on tehty vain takakappaleelle, mutta sama täytyy tehdä myös etukappaleelle.

10 kommenttia:

  1. Todella kaunis kangas ja upea takki, en kyllä usklatautuu vielä tämmöiseen projektiin mutta olet ihana kun jaksat niitä ohjeita 'ihmiskielellä' laitta, paljon helpompi näin kun kirjasta lukeminen, tuntuu että oppaissa on kaikki niin hankalaksi selitetty;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Olethan tehnyt muistaakseni lapsille takkeja? Ei aikuisen takin tekeminen eroa siitä muuten kuin koon perusteella (ja muotolaskosten lisäämisellä). Uskallat ihan varmasti tehdä takin itsellesi. :) Ihmiskieliset ohjeet on jääneet tyyliksi varmaan opetusalan töiden jäljistä. Joskus selitän asiat liiankin yksinkertaisesti, että moni tuskastuu.

      Poista
  2. Kiitos taas! Ihmettelin taannoin hamekaavan kanssa JTKK:n ohjetta tuosta helman suorasts kulmasta. Nyt tajusin sen tuosta vaan enkä ymmärrä mikä siinä silloin oli niin vaikeeta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Suorakulma on yllättävän monessa paikassa kaavoissa aika tärkeä juttu. Olalla, helmassa, housussa keskellä edessä ja keskellä takana, Hihansuussa, lahkeensuussa, kauluksessa, hupussa ja monessa muussa. Suoralla kulmalla säästytään mutkista. :D

      Poista
  3. Olipas taas mielenkiintoinen postaus! Takki on ihan hirveän nätti. Voisin käyttää just tuollaista itsekin. Ehkä pitäisi kokeilla taas takin tekoa ja tarvettakin olisi, mutta se vaatisi aikamoista etukäteissuunnittelua. Tuo helman suorakulmaohje tuotti taas oivalluksen siitä, miten eräs mekon helma olisi pitänyt tehdä vähän sinnepäin saksimisen sijaan. No, seuraavalla kerralla tiedän. :) Jos tekisi talvitakin ja takkiin tikkivuorin, miten silloin muotolaskosten kanssa toimittaisiin? Voisiko niitä edes tehdä, koska vuoritikki on paksua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, että tästä oli hyötyä. Helma jää kulmikkaaksi, jos se ei ole sivusaumassa suorakulmaan leikattu. Tässä takissa on tikkivuori ja olen ommellut siihen samat muotolaskokset. :)

      Poista
    2. Kiva tietää, että vuoritikkiinkin muotolaskokset onnistuu! Täytyy alkaa pohdiskelemaan, jos saisi tehtyä tällä tyylillä itselle talvitakin. Tämä on pituudeltaan sopiva (peittää takapuolen), ei näytä teltalta ja tässä on etutaskut ja huppu. Kaikki mitä tarvitaankin!

      Poista
    3. Kannattaa etsiä pohjakaavaksi sellainen malli, jossa on rintamuotolaskos sivusaumassa, niin etukappale istuu kauniisti. :)

      Poista
  4. Kiitos, olen täällä lueskellut varmaan lähes kaikki postauksesi läpi, tosi mielenkiintoista, kiitos taitojesi jakamisesta! Olen itse vasta aloitellut kaavoitusta, tekemällä bodice sloperia, ja mikäköhän se sit onkaan suomeksi! :D Mutta tämä sun blogi oli ihana löydös. Imen näitä ideoita vaikken vielä ole päässyt paljoa pitemmälle. Vuoden sisään aion ymmärtää paljon enemmän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle :)
      Peruskaavaa olet piirrellyt, siitä on hyvä lähteä eteenpäin :)
      Hyviä kaavanpiirtohetkiä! :)

      Poista